Uudenlaisten
riskien ja epävarmuuden maailmassa on sekä kansakuntien,
organisaatioiden että
kansalaisten jatkuvasti haettava uusia toimintatapoja hyvinvoinnin
ja turvallisuuden saavuttamiseksi. Suuryritysten sijaintipaikkojen
valinnassa painavat ennustettavuus, yhteiskuntarauha, toimiva tietotekninen
infrastruktuuri, osaaminen ja laadukas ympäristö. Suomalaiselle
yhteiskunnalle ominainen sosiaalinen eheys ja luottamus muodostavat
vakaan perustan muutosten ja kasvavan kilpailun maailmassa.
Tällä hetkellä keskeiset syrjäytymisilmiöt
liittyvät työttömyyteen.Työttömyys on
pahin eriarvoisuutta ja syrjäytymistä luova tekijä.
Työttömyyden määrätietoinen vähentäminen
ja sen rakenteisiin vaikuttaminen on tehokkain keino yhteiskunnan
eheyden turvaamiseksi. Yhteiskunnalinen vakaus on kasvava ja yhä
merkittävämpi kilpailutekijä. Yritysten sijoittumiseen
ei vaikuta vain työn hintataso, vaan yhtä paljon vaikuttavat
korkea koulutustaso ja osaaminen sekä yhteiskunnan vakaus.Näin
myös sosiaalinen ulottuvuus on tärkeä kilpailukyvyn
kannalta.
Aineistolinkit
Tilastolinkit
Toteutumisen seuranta