Etusivulle

 

 
 


Tietoyhteiskunta

Osaaminen


Kansainvälistyminen

Yrittäjyys ja innovatiivisuus


Kestävä kehitys

Turvallisuuden merkityksen kasvu


Maakuntaidentiteetti

Väestökehitys


 
 
Koska tietoyhteiskunnassa tieto on yhä keskeisempi tuotantoväline, tulevat työyhteisöjen
suurimmat panostukset kohdistumaan rakennusten ja koneiden sijasta inhimilliseen ja
sosiaaliseen pääomaan. Osaamisen merkitystä tulevaisuudessa määrittävät tiedon nopea monipuolistuminen yksilön kohdalla.

Alueille ominaisten vahvuuksien ja menestystekijöiden rinnalle ovat nousseet uudistumis- ja
innovaatiokyky sekä yhteistoiminnan kautta tapahtuva verkottuminen. Organisaatioiden ja
yksittäisen työtekijän haasteena on omaksua uusia ajatuksia, käyttää hyväkseen uusia
mahdollisuuksia sekä oppia uutta ja sopeutua joustavasti muutoksiin. Koulutus ja oppiminen
ovat kaikilla tasoilla koko eliniän kestävää toimintaa.

Työn ja koulutuksen suhde limittyvät toisiinsa siten, että työhön sisältyy yhä enemmän oppimista tähtäävään korkea-asteen koulutukseen lisäksi muuhun korkea-asteen koulutukseen. Käden taitojen ja muiden käytännöllisten lahjakkuuksien monipuolinen kouluttaminen on tärkeää. Käytännön ammattien arvostuksen lisäämistä on pyrittävä kaikin keinoin tukemaan.

Aineistolinkit
Tilastolinkit
Toteutumisen seuranta

    
www-tuotanto: Aurentia Solutions