Kansainvälistyminen
ja teknologinen muutos ovat yhteydessä toisiinsa. Teknologia
tekee
maailmanlaajuisen yritystoiminnan mahdolliseksi. Tuotannon tehokas
ja maailmanlaajuinen
hajauttaminen on mahdollista vain kehittyneen tieto- ja viestintäteknologian
avulla.
Yritykset hakevat kilpailuetua yhä kapeammista tuoteryhmistä,
joille syntyy markkinat vain maailmanlaajuisella tasolla.
Maailmantalouden kehitykselle on ominaista esteiden
purku, koveneva kilpailu tuotantomarkkinoilla ja suuret investoinnit
uusien teknologioiden kehittämiseen.
Kehitys on johtamassa siihen, ettei ole kansallisia
tuotteita tai teknologioita, kansallisia yrityksiä
tai elinkeinoja. Suomen liittyminen Euroopan unioniin on selkeästi
nostanut esiin maakuntien
ja alueiden merkityksen myös yritysten kansainväliselle
kilpailukyvylle. Suomi on kansainvälistymisen kärkimaita.
Selvityksessä, jossa mitattiin mm. matkustamisen, internet-yhteyksien
ja ulkomaanpuheluiden määrää, Suomi oli viidenneksi
kansainvälistynein maa maailmassa. Suomen menestystä
selittävät tieto- ja viestintätekniikan lisäksi
pienet kotimarkkinat ja korkea koulutusaste, jotka pakottavat
yrityksiä laajentumaan ulkomaille samalla, kun ne houkuttelevat
tänne myös ulkomaisia yrittäjiä.
Aineistolinkit
Tilastolinkit
Toteutumisen seuranta